Yleisesti:

Akateeminen jaloviinaseura on jatkanut toimintaansa perinteiseen tapaan jaloviinakulttuurin voimavarana Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan toiminnassa.  Seura otti myös ensiaskeleensa Aalto yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa. Pieni yhteisömme on toiminut jaloviinakulttuurin ystäviä yhdistävänä voimana ja toimintaa on lisätty entisestään.

Toiminta ylioppilaskunnassa:

Vuonna 2010 Akateeminen jaloviinaseura osallistui tuttuun tapaan ylioppilaskunnan fuksitapahtumiin ja levitti jaloviinan ilosanomaa uusille opiskelijoille. Osallistuimme Otasuunnistukseen ja kampuskarkeloihin jakaen jaloviinatietoutta ja jallupommacia sekä myyden seuran haalarimerkkejä. Seuran lauluvihkosta Jaloveisuista laitettiin aluille uuden painoksen tekeminen mutta vuosi ei projektin valmistumista valitettavasti nähnyt.

Yhteinen toiminta:

Vuosi 2010 oli aktiivisempi kuin edeltäjänsä. Akateeminen jaloviinaseura järjesti 6 saunailtaa, vuosijuhlan ja puolivuosijuhlan, excursion Altian Koskenkorvan tehtaalle, kesäkeilausillan sekä perinteiset Kesäpäivät. Näiden tapahtumien lisäksi seura piti sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset ja osallistui urheilutoimintaan laajalla rintamalla. Vuosijuhla ja vuosikokous pidettiin 12.3. Otarannan kattosaunalla. Puolivuosijuhla ja vaalikokous järjestettiin Heinävaaran saunatilassa tuttuun tapaan itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Nämä molemmat viralliset tapahtuvat olivat erittäin onnistuneita ja yhdistivät mukavasti uusia ja vanhoja seuran jäseniä juhlimaan.

Seuran tiedotuksessa pysyttiin samoilla linjoilla kuin aikaisempina vuosina. Tiedotuskanavat olivat seuran sähköpostilista, nettisivut sekä irc-kanava. Nettisivuja kehitettiin edelleen ja sisältöä pyrittiin luomaan enemmän. Seuran varainhankintaa tehtiin jäsenmaksujen lisäksi myymällä haalarimerkkejä ja jaloja sitsikirjoja. Yhdistyksemme irtaimistoa ja kulutushyödykkeitä säilytettiin ylioppilaskunnalta vuokratussa varastotilassa Jämeräntaival 3 A:ssa. Seuran rekisteröityminen PRH:n rekisteriin käynnistettiin ja sitä myötä myös yhdistyksen säännöt päivitettiin. Uudistetut säännöt hyväksyttiin vuosikokouksessa 12.3. Yhdistyksen rekisteröitymistä ei kuitenkaan saatu loppuun vuoden 2010 aikana byrokraattisten komplikaatioiden vuoksi mutta prosessi jatkuu vuoden 2011 puolella.

Urheilutoiminta oli edelleen panostuksen kohteena toiminnassamme. Lentopalloa pelattiin teekkarisarjassa ja hankittiinpa seuralle myös oma harjoitusvuoro Töölön kisahallilta. Lentopallon teekkarisarjassa seuran edustusjoukkue AC Jallu eteni hienosti neljänneksi. Pronssiottelu hävittiin niukasti vapun aatonaaton iltana huolellisesta valmistautumisesta ja nestetankkauksesta huolimatta. Kyykän MM-kisoihin osallistuttiin myös kahden edustusjoukkueen turvin ja menestystä tuli. Seuran kesäpäivät järjestettiin urheilullisissa merkeissä elokuun alussa 7.8 Otarannan urheilukentällä ja illanvietto Gorsussa. Tapahtumassa kisailtiin kolmen joukkueen keskinäisestä paremmuudesta lajeina: jallun heitto, jallun työntö, jallupituus, jalluviesti ja jallumoukari. Sää oli suotuisa ja tapahtuma oli erittäin hauska ja onnistunut aina yön pikkutunneille asti!

Vuoden tärkein jalluteko oli excursio Altian Koskenkorvan tehtaalle. Jaloviinan viljaviinan synnyinseudut käytiin katsastamassa kesäkuun alussa. Osallistujia oli kolme autokunnallista. Matka suuntasi perjantaiaamuna Tampereen kautta Koskenkorvaan, josta mielenkiintoisen tehdaskierroksen jälkeen suunnattiin Jyväskylään jalopastorin suunnitteleman illanvieton pariin. Seuraava päivä vietettiin vielä mökkeilemällä Jyväskylän seudulla, josta kalpea excuväki lopulta sunnuntaina suuntasi kohti pääkaupunkiseutua. Nyt seura on vieraillut kahdella jaloviinan alkulähteellä, Koskenkorvalla ja Rajamäellä. Tuleville hallituksille jää kunnia käydä katsastamassa viimeisen ainesosan synnyinsija Ranskan Cognacissa.

Uusia jäseniä kosiskeltiin aktiivisesti mutta uutta jäsenistöä ei saatu riveihin siinä määrin kuin odotettiin. Seuran jäsenmäärä pysytteli samana kuin edellisinä vuosina. Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli noin 40.

Akateeminen jaloviinaseura on voimissaan ja jaloa toimintaa jatketaan kunniakkaasti.

Jaloin terveisin,

Teemu Nieminen
Laaduntarkkailija 2010Akateeminen jaloviinaseura Jallu